Kategoriat

Uusi aika alkoi

Kelloja siirreltiin jälleen toiseen aikaan. Toivoisin kovasti, että tämä pelleily niiden kellojen kanssa voitaisiin vähitellen lopettaa järjettömänä. Siitä keinotekoisesta kellon siirtelystä ei ole yhtään mitään hyötyä mutta toisaalta paljonkin pelkkää haittaa.

Nykyaikainen ja moderni digitaalinen ihmiskunnan tekniikan kehityksen huippusaavutus – Back To The 80s Subarukello 12h näytöllä

Fiksusti tajusin tämän kellojen siirtelyn vaikuttavan muun muassa nyt sitten lämmityksen ajastuksiin, noin nimittäin jälkikäteen tämän tajusin sitten. Tähän osittain, mutta vain osittain, liittyy myös poikkeava työaika tälle viikolle. Kaksi kelloasiaa samaan aikaan oli selvästikin jo liian monimutkaista. Kävin kyllä muuttamassa auton lämmitystä työajan takia vähän myöhemmäksi, jotta pääsisin lähtemään lämpimällä autolla. Ei vaan siinä kohtaa tullut mieleen, että olisi pitänyt muuttaa myös kellonaikaa ylipäänsä, koska kellohan siinä ajastimessakin on. Auto oli ehtinyt aamulla jäähtyä puolisen tuntia ennen lähtöä. Noo, muutin sitä ajastimen kelloa tämän tajuttuani, jotta olisi sekin oikein edes seuraavana aamuna.

Ajastin

Toisen kerran samana päivänä tajusin kellon vaikuttavan lämmityksen ajastuksiin töissä. Koska menin tavallisesta poikkeavaan aikaan, käytin ja väänsin erittäin ansiokkaasti normaalisti tolpassa käyttämäni kellokytkimen vieressä olevaa kytkintä, jotta se aloittaisi  lämmityksen pari tuntia normaalia myöhemmin. En millään viitsinyt sotkea sitä normaalia ajastusta joka on asetettu JUST HYVIN täydelliseen ajankohtaan normaaleja päiviä varten. Ja mitä tapahtuu? Palaan autolle töiden jälkeen, auto kylmä. Lämmitys on loppunut tuntia ennen lähtöä. Koska en tajunnut, että nyt se normaalikin ajastus on väärin eikä siitä voi ottaa referenssiä.

Käänsin tänään käyttämäni kytkimen sittemmin oikeaan kohtaan, mutta ymmärsin tietysti vasta myöhemmin kotona sen normaalin ajastuksenkin olevan tällä hetkellä tunnin väärässä. Nyt sopii muistaa seuraavaksi kääntää se oikeaan aikaan, eikä se silloinkaan ole just siinä missä pitää, vaan sielläpäin. Menee taas hetki siihen että sen saa siihen juuri oikeaan kohtaan. Kirotut tolpat, joista ei tule virtaa 24h pitäisi kaikki rikkoa ja jumittaa olemaan aina päällä.

Siemens SSTL 8MMO258 16A 230V

Miksei vain voida yhteisellä päätöksellä tätä typeryyttä lopettaa ja mikä siinä oikein olisi niin vaikeaa.

Toiveena oli päästä seuraavana päivänä lämpimällä autolla töihin ja lämpimällä autolla kotiin… Ja pääsinkö? En päässyt! Lähdin töistä ja auto taas kylmänä. Tällä kertaa havaitsin, etten ollut muuttanut auton omasta ajastimesta paluumatkan aikaa yhtään eteenpäin, vaan sehän päättyi edelleen kello 16… Noh, kolme päivää viidestä lämmitys sentään sitten toimi jo normaalisti.

Ihmettelin tosin yhdessä kohtaa auton takaikkunoiden olevan melko huuruiset aina perille päästessä ja etuikkunoidenkin huurtuvan vähäsen sisältä. En tähän sen enempää kiinnittänyt huomiota, ajattelin sen johtuvan kosteasta säästä. Sitten jonkun viikon päästä havaitsin jossakin kohtaa aiemmin säätäneeni lämmityksen puhaltamaan näköjään vain sisätilojen kautta, eikä ilmaa tullut ulkoa lainkaan… Ei ihme. Ei näin.

Talvea kohti

Tänä vuonna tuntuisi olevan talvirenkaille käyttöä jo melko aikaisessa vaiheessa joten kitkat alle ennen kuin lunta ja jäätä taas tulee. Matka siis viikonlopuksi maaseudulle ja renkaanvaihtoprojekti käyntiin. Joku tuntihan siinä vierähti vaihdossa ja muussa samassa yhteydessä suoritetussa tarkistuksessa. Ajoitus vaikutti olevan näin jälkikäteen varsin hyvä: lauantaina vaihto ja ensimmäiset pakkaset oikeastaan alkoivat seuraavana torstaiaamuna. Luntakin olisi kai luvassa vähitellen.

Milläköhän renkaanvaihtokaudella sitä muistaisi olla pysäköimättä tallissa turhan lähelle seinää, tunkin pyörittäminen kahvalla kun vaatiikin yllättävästi tilaa… Se on hyvä aina puolivälissä huomata se sama ongelma kuin ennenkin ettei kahva mahdu kääntymään kun ottaa kiinni seinään. Mutta kääntyy se tunkki hyvin ruuvimeisselilläkin pyörittämällä. Renkaat tulivat alle, etukäteen varmistin vielä ilmanpaineidenkin olevan valmiiksi kohtuuhyvissä lukemissa. Lähinnä ettei tule vaikka viimeisen kohdalla yllätyksiä ja pitäisi maaseudulta lähteä etsimään jostain siihen ilmaa, miehitettyjä huoltoasemiakin kun on nykyään niin helposti löydettävissä. Puhumattakaan niiden paineilmamittarien toimivuudesta ja luotettavuudesta.

Samalla kun nyt huoltotilat olivat käytössä, päätin selvitellä mistä syystä lisäpitkät eivät enää syty. Olisiko rele mennyt, vai tuliko se keväällä kytkettyä jostain syystä irti, onko valintakytkin sisätiloista mennyt rikki vaiko mitä? Olikin loppujen lopuksi yksinkertaista korjata ne vaihtamalla ihan vaan sulake.

Sulake sanoi räps

Kyseessä oli semmoinen 10A minisulake, joita ensimmäisenä etsin auton omasta pikkuvarastosta. Jostain syystä en ollutkaan sinne niitä yhtään laittanut jemmaan, eikä niitä löytynyt sitten oikein mistään auton pientarvikkeiden läheltäkään varastosta – vaan vihoviimeisen laatikon pohjalta eri paikasta. Olin kuitenkin ihan varma, että olisin niitä ostanut kasan juurikin siksi että niitä tällaisessa tilanteessa sitten olisi ja löytyisikin. Nyt on taas riittävästi valoa tarvittaessa käden ulottuvilla.

Sulake vaihdeltu uuteen

Muuta havaittua: toisen puolen parkkivalo oli sammunut. Ensin piti hetki miettiä mitenköhän ne lähtivätkään irti, mutta kiertämällä sitä kantaa ihan vaan. Motonetistä aikoinaan hommatut ”valkoisempaa valoa” näyttävät ja sinisellä päällystetyt polttimot eivät ehkä kaikesta päätellen sittenkään olleet se laadukkain valinta… Toinen kyllä paloi ihan normaalisti ennen irroitusta, mutta heti operaation jälkeen otetun kuvan perusteella en tiedä mitä sille on oikein siinä käynyt.

Sinisehköt polttimot

Aamulla oli myöskin toiminta kuin elokuvien lentokoneiden analogisia mittareita naputellessa. Yhdessä vaiheessa matkantekoa huomasin, ettei automaattivaihteiston valitsimen suunnilta pimeässä aamussa näkynyt minkäänlaista valoa. Omituisen pimeältä näytti se kohta niillä main ja kiinnitti huomion. Olisiko joku polttimo mennyt vai mitä, oli ensimmäinen ajatus, mutta muutama napautus sormenpäillä korjasi tilanteen ja valo syttyikin. Haha! Joku kosketushäiriö kai, sen jälkeen toiminut taas normaalisti. Vähän samaa satunnaista ominaisuutta oli noin vuosi sitten analogisessa öljynlämpömittarissa: sekin näytti ensin nollaa ja vähän naputtelemalla lämpöä olikin yhtäkkiä 70 astetta.

Oikea vaihdekaavio. PRND321.

Suojatie

Meinasin liikenneonnettomuuden aiheuttaa.

Autokameran tallennuksia osa 4

Kaste tuulilasissa…

Varastosta löytyi aikoinaan hommattua ”Turtle Wax 5 Sateesta” -nestettä ja pitäisihän se loppuun sekin jossain kohtaa kuluttaa. Sateiset säät lähestyivät kuitenkin, joten olisi ehkä helppo nähdä onko siitä hyötyä. Siispä auton pesun ja puhdistuksen yhteydessä sitä tuulilasiin ohjeiden mukaan ja vähän käytännön kokeilua. TM on näköjään testaillut ainetta myös.

Alla videota siitä miltä näytti 80 -> 30 -> 60 nopeuksissa.

Aiemmat kokeilut eivät kovin erityisiä ole olleet, sateita ei ole oikeastaan kohdalle käsittelyn jälkeen sattunut ja kokemus on jäänyt melko laimeaksi. Tällä kertaa kävi hyvin ja satoi juuri seuraavana päivänä. Kokeilu myös kannatti, nestehän toimi hyvin! Pyyhkimiä ei ollut ikävä tai tarvetta käyttää, kunhan nopeus pysyi riittävänä. Ajelu oli varsin miellyttävää.

Ohje käsittelyn uusimisesta ei myöskään ole turha, aine kuluu kyllä pois verrattain nopeasti. Kahden viikon jälkeen ei syksyisissä säissä lasin nestepinnoituksesta paljoa apua enää ollut ja pyyhkijät jälleen käytössä. Jonkun verran vielä 60 km/h nopeudessa on havaittavissa veden poistumista. Kovin pitkäikäinen ratkaisu tuo ei ollut. Eikä sitä koko ajan tekisi mieli olla lisäämässäkään, kyllähän se käsittely jonkin verran aikaa vie kuivumisine kaikkineen. Ihan ei selvinnyt mistään kannattaisiko nestettä lisätä ihan vaan ilman pesua ja hieromalla se vanhan nesteen päälle pariin otteeseen.

Pelkässä kaupunkiliikenteessä tuosta ei hyötyä ollut juuri lainkaan, enintään yli 60 nopeuksissa. Käytännössä pisarat lähtivät aina liikkeelle kun nopeus oli juuri 50km/h tienoilla. Mitä suurempi, sitä parempi. Alle 50 km/h nopeuksissa joutui käyttämään aina pyyhkimiä.

Metsuri metsätöissä

Olin matkalla tarkistelemaan vadelmaplantaasin tilannetta, koskapa vadelmakausi 2012 on vähitellen käsillä. Tuttua metsäautotietä pitkin edettyäni, tulikin ihan maastoajelutilanne vastaan pyytämättä ja hieman yllättäen. Ensin tie muuttui vähän mutaiseksi. En kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota, koska sellaistahan se metsätie välillä on. Sitten mutaisuusaste kasvoi kasvamistaan ja tien viereen oli kasattu sahattuja puunrunkoja pinoon. Ou nou, ajattelin, mutta silloin oli jo vähän turhan myöhäistä pysähtyä, ettei mutaan jäisi jumiin. En tiedä kumpi oli mielessä päällimmäisenä: se jäänkö mahdollisesti keskelle metsää jumiin mutaan, vai se ovatko hetkisen matkan päässä olevat vadelmaplantaasit mahdollisesti TUHOTTU puuston parturoinnin yhteydessä.

Ensimmäisen sopivan pysähdyspaikan tullen mietin vähän vaihtoehtoja kääntyä jotenkin ehkä takaisin ja ajaa reitti läpi toisinpäin, mutta. Katsotaan nyt loppuun asti kun on aloitettukin! Maastontiedustelu: ei suoriteta. Näin ollen, pakkokakkonen päälle ja riittävästi kaasua vaan niin kyyyyyllä se siitä hyvin etenee. Ja etenikin, vaikka hieman välillä arvelutti.

Metsuri metsätöissä

Metsuri metsätöissä helpossa paikassa. Vaikeisiin ei uskaltanut pysähtyä.

More power!

More power!

Ja näin. Ei ollut vadelmaplantaaseja ihan tuhottu vaikka lähellä oltiinkin käyty. Eikä ollut vielä vadelmiakaan. Mustikoita oli.

Reissun jälkeen olikin hyvä lopuksi pestä ja huuhdella ylimääräiset mudat pois kyljistä ja muutenkin. Puhdas auto, parempi mieli. Lienee kai sama metsäoperaatio ehkä edessä viikon parin päästä. Voisi varmuuden vuoksi tietty vähän paremmin varautua silloin välineistöllä.

Pysäköintilippu

Tuli tarina mieleeni, kun satuin eräänä päivänä ohimennen näkemään muistutuksen muutaman pysäköintihallin toiminnasta. Käväisin nimittäin viime syksynä Lahden Sokoksen autohallissa.

Ensinnäkin tämän kyseisen Sokoksen autohallin onnettomat paikoitustilat ja parkkiruuduthan on suunniteltu ilmeisesti 80-luvun pienimpien pikkuautojen mitoituksia ajatellen ja sinne on keskikokoisella maasturilla erityisen haastavaa pysäköidä, mutta tarina ei nyt tällä kertaa siihen liity.

Vaan! Pysäköinnistä ei siellä tunnin ajalta tarvitse maksaa mitään, kunhan on vähintään viiden euron maksava asiakas ja kuittaa lipukkeen jollakin kassalla. Ostokset tehtyäni ojensin lipukkeen myyjälle, joka iski siihen reiän, jotta pääsisin sieltä ilmaiseksi ulos. Sitten autolle ja poispäin… …kunnes lipuke ei kelvannutkaan puomin edessä olevalle automaatille. Takana luonnollisesti mukavasti jonoa. Eihän siinä muuta kuin peruuttelemaan ja lähistöltä löytyi sopivasti paikka johon pysäköidä vielä hetkeksi. Sopivasti siksi, että paikka oli melko vaikea sekin.

Kävelin näin ollen takaisin samalle kassalle toteamaan, että ihan hyvä muuten, mutta ei se kone hyväksynyt lipuketta. Asia päätettiin näin ollen hoitaa niin, että kassalta soittavat vartijalle ja kunhan pääsen puomille asti painan sitten vaan kutsunappia ja puomi avautuu. Ensin piti kuitenkin päästä pois ruudusta, joka osoittautui melko pitkäaikaiseksi projektiksi. Luonnollisesti olin ajanut siihen etuperin, joten pitäisi ensin peruuttaa ja lisäksi vielä niin, ettei puomilla olisi ketään. Molemmista suunnista mateli tottakai jono autoja ja mihinkään väliin ei mahtunut. Lopulta tilanteen ollessa jo naurettava, paikka sentään tuli ja pääsin puomijonoon asti. Kuten suunniteltua, puomi nimittäin aukeni kun kutsunappia olin painanut! Jee!

Rei'itetty pysäköintilipuke

No nyt sitten tarinan pointti, joka tuli kyllä myös jälkeenpäin vähän ajan päästä mieleen. Äskettäin lukemani muistutus kuului jotensakin: ”HUOM! MYÖS REI’ITETTY LIPUKE TULEE LEIMATA MAKSUAUTOMAATISSA! ILMAN LEIMAUSTA PUOMI EI NOUSE!” No niin. Leimasinko sitä automaatissa ollenkaan… Hienosti meni. Vika asiakkaan omassa päässä ja silleen.

Autokameran tallennuksia osa 3

Kevätsäätöjä

Kevät lähestyi onneksi jo vähitellen – joten aika vaihtaa alle kesärenkaita. Se tosin ei kuulunut mökkiviikonlopun alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta tulipa tehtyä. Toivoa sopii, ettei turhan aikaisin. Aikaisempina vuosina kesärenkaiden vaihdot ovat Foresterin kanssa tapahtuneet 12.5., 16.5. ja 24.4. joten sinänsä ihan aikataulussa mennään.

Pihalle pääseminen sujui raa’alla voimalla ja nelivedolla sohjovallin läpi puskemalla. Piha itsessään oli toki jo sulana ja lämpimät säät sulattivat lunta lisääkin sen verran, että pois pääsisi hyvin kesärenkaillakin.

Yksi päivä kuluikin auton siivoamisessa, imuroinnissa, esipesussa, pesussa, vahauksessa ja muoviosien ehostamisessa. Myöskin aikoja sitten korjaamani takalasinpesurin letku oli jälleen rikki. Takalasia pestessä neste ei löytänyt tietään takalasille asti, vaan valui jonnekin ihan muualle… Varmana samasta paikasta kuin aiemminkin. Tämä tuli talvella jo huomattua, mutta nyt viitsin siis auringon paistaessa ja vahan kuivuessa ottaa sen taas auki – pikaisen vilkaisun varmistaessa vian olevan tosiaan juuri siellä samassa paikassa. No sepä olikin tosin pikakorjaus, joten tehdäänpä (ainakin hieman) parempi tällä kertaa.

Takalasinpesurin korjaus 2.0

Parannellussa kakkosversiossa letku on kiristetty jo nippusiteillä ja päihin tungettu kuumaliimaa. Ensimmäisen kerran niputtamisen jälkeen luonnollisesti tuli huomattua ettei sittenkään ollut hyvä idea hankkia lisätilaa asennuksille vetämällä letkua parempaan kohtaan: systeemi piti purkaa, koska letkunhan olikin tarkoitus kulkea takaluukun yläreunassa olevan reiän kautta… Eikä ulkokautta. Toisella kerralla onnisti paremmin. Ainakin toistaiseksi toimii näin ja neste suihkuaa takalasille asti Smile

Seuraavana päivänä sitten lopullisen päätöksen kevään saapumisesta tehtyäni renkaat vaihtoon. Siinä ei mitään sen erikoisempaa, auto sai taas lisää maavaraa.

Puhdas auto, parempi mieli. Sunnuntaiajelu sujuikin sitten T-paitakelissä, joten ei huonosti ajoitettu.

Subaru Forester – Joulupukin ykkösvalinta poronkuljetukseen

Poro Toyotan kyydissä (James Brooks)

Pohjoisnorjalainen kaveri jota Joulupukiksi kutsuttakoon oli lastannut noin sadan kilometrin matkalle Subaru Foresterinsa kyytiin viisi poroa. Kolme takapenkille ja kaksi takaosaan. Näin se homma joulun jälkeen etenee, kun porojen kanssa lentely keräisi liikaa huomiota. VG:n ja Aftonbladetin kuvissa näkyy vielä selkeämmin mistä on kyse.

Kuskin tarkoituksena oli viedä porot Karasjoen tienoilta Børselviin, mutta poliisin kiinnitettyä sattumalta asiaan jonkin verran huomiota Finnmarkin kunnassa sijaitsevassa Lemmijoen kylässä, kuljetus pysäytettiin. Kuljetukselle löytyi kuitenkin etukäteen ikään kuin tarkistettu lupa eläinkuljetuksia Norjassa hallinnoivalta Forsvarets sikkerhetsavdelingiltä, joten asiassa ei sinänsä ollut mitään ongelmaa – paitsi poliisin mielipide kuljetuksen vaarallisuudesta. Viranomainen tässä kohtaa käytti luonnollisesti sanaa tappava.

Poroillehan ei riittänyt turvavöitä, tosin takaosassa niitä ei olisi ollutkaan. Kolmelle takapenkkiläiselle olisi ollut tarjolla poroforesterissa kolmipistevyö.

Autokameran tallennuksia osa 2

Subaru Dogs

Ensimmäinen videoista näyttää, minkä vuoksi sitä bensaa talvisin muun muassa kuluu niin runsain määrin. Dog Tested. Dog Approved.