Kategoriat

Autokameran tallennuksia osa 3

(video) [...]

Subaru Forester – Joulupukin ykkösvalinta poronkuljetukseen

Pohjoisnorjalainen kaveri jota Joulupukiksi kutsuttakoon oli lastannut noin sadan kilometrin matkalle Subaru Foresterinsa kyytiin viisi poroa. Kolme takapenkille ja kaksi takaosaan. Näin se homma joulun jälkeen etenee, kun porojen kanssa lentely keräisi liikaa huomiota. VG:n ja Aftonbladetin kuvissa näkyy vielä selkeämmin mistä on kyse. Kuskin tarkoituksena oli viedä porot Karasjoen tienoilta Børselviin, mutta poliisin kiinnitettyä sattumalta [...] [...]

Autokameran tallennuksia osa 2

(video) [...]

Subaru Dogs

Ensimmäinen videoista näyttää, minkä vuoksi sitä bensaa talvisin muun muassa kuluu niin runsain määrin. Dog Tested. Dog Approved. [...]

Autokameran tallennuksia osa 1

Sitten vähän muita juttuja. Nimittäin kyllästyin siihen, ettei eteen tuleville kiintoisille tilanteille ollut tallennusmahdollisuutta. Sen verran monta tapahtumaa tuli vastaan lyhyellä aikavälillä, että päätin vihdoin investoida sopivaan laitteeseen. Kameran linssi onkin tien päällä ollessaan tallennellut jonkin verran viime kuukausien aikana tapahtumia, josta näytteitä ohessa. (video) Laite on melko omatoiminen. Kiinnitys tuulilasiin, virtajohto kiinni ja se lähtee automaattisesti [...] [...]

Subaru kadoksissa TÜV 2012 listalta

Helsingin Sanomat kertoilee Toyota Priuksen olevan saksalaisten katsastusyhtiö TÜV:n viime vuoden tilastojen mukaan vähävikaisin ajoneuvo jota katsastetaan. Uutisen ensimmäisessä kommentissa onkin esitetty erittäin aiheellinen kysymys: “Missähän mahtaa olla subarusta[sic] tilastot tuossa saksalaisessa setissä?” Niin, missäköhän? Vuonna 2010 eli tilastossa 2011 Subaru on kuitenkin ollut sijalla neljä ja seuraavana vuonna ei olisi edes yhden yhtä mainintaa koko merkistä [...] [...]

Hopeanharmaita Subaruja

Lähiseudun paikallislehti kertoo Kymenlaakson poliisilaitoksen sanoilla, että Iitin Kausalassa olisi viikonloppuna kaatunut liikennemerkki. Tässä ei muutoin olisi juurikaan mitään jännittävää, mutta! Olen sattumoisin sieltäpäin kotoisin ja siellä tulee melko usein liikuttua. Näin ollen huomiota herättikin uutisessa mainittu Tapaukseen liittyy mahdollisesti hopeanharmaa Subaru-merkkinen henkilöauto. Woot?! Kuinka mielenkiintoista. Kellähän muulla sielläpäin on hopeanharmaa Subaru. Ajankohtana tuo kello neljä ei [...] [...]

First Snow

Lunta satoi eilen paikallisesti jonkin verran, joten pikkuhiljaa nelivetoluisutteluominaisuuksien ulosmittauskauden voi julistaa tällekin vuodelle avatuksi. Olisi voinut sataa enemmänkin. Lunta on satanut eilen myös Vladivostokissa, josta LiveLeak tarjoili videokuvaa. Eli sieltä oikealta valikosta “More Slippin’ N Slidin’” kun ei sitä saanut tähän upotettua. Mikäpä siellä viimeisenä viilettääkään iloisesti jäistä rinnettä kuin toisen sukupolven Subaru Forester. Nelivedoissahan on [...] [...]

E10-bensiini

Tässä taas vaihteeksi suomalaiselle yksityisautoilijalle tulee näemmä jotain lisärasitusta uuden pakollisen bensiinityypin muodossa. Aivan hypin suunnattomasti ilosta maksaessani taas kerran tämän kaiken mitäänsanomattoman nysväyksen jonkin merkityksettömien hiilidioksidipäästöjen nimissä. Koska ilmastonmuutos. Muutahan ei tarvitse enää rahan keräämistä varten sanoakaan. Se miten asia sattuu Subarua koskettamaan, löytyy E10-bensiinin soveltuvuus autoihin -paperin sivulta 6 [PDF]. Suoran PDF-linkin toimivuutta ei [...] [...]

Hitler ajaa nopeusvalvontakameraan

Tosiaan, se on hauskaa koska se on totta. [...]

Ensirekisteröinnit joulukuu 2009

Vuosi 2009 ei lopulta Subarullekaan ollut niin hyvä kuin alku lupaili. Pudotusta myyntiin verrattuna vuoteen 2008 tuli lopulta -24,9% vuoden aikana [PDF]. Edelle menivät kaikesta huolimatta jopa Skoda (-23,5%), Toyota (-22,0%), Mercedes-Benz (-21,1%), Ford (-18,5%) ja Chevrolet (-14,7%). Mitsubishin edelle Subaru joka tapauksessa meni 21. myydyimmäksi merkiksi, huimalla 11 auton erolla. Markkinaosuuskin kasvoi 0,3 prosenttiyksikköä. Alkuvuodesta alkanut [...] [...]

Hinaustöitä

Subaru. Ainoa etenemislaite nykyisin Keski-Euroopankin suunnilla. [...]