Kategoriat

ABS-anturin vaihto

Koska rikoin laakeria vaihtaessa oikean puolen takajarrun ABS-anturin, piti vaihtaa sekin uuteen.

ABS:t loistivat poissaolollaan

ABS:t loistivat poissaolollaan

ABS-valon palamista joutui aika pitkään katselemaan, kun se muistutteli olemassaolostaan, mutta odottelin kunnes kaikki jarruosatkin oli haalittu kasaan niiden vaihtoa varten. Ajattelin samalla vaihtaa anturin, kunhan pääsisi etenemään auton kanssa omaan talliin asti.

Ilman ABS:n häirintää, jarrutusmatkat jäällä jäivät tosin paljon lyhyemmiksi kuin yleensä, kuten liettulaiset olivat tieteellisesti testanneet:

ABS-jarrujen räjäytyskuvasta löytyy sijainti ja oikeat varaosanumerotkin. Itse liitin löytyy irrottamalla takapenkin edestä muovinpalanen, joka on erityisesti tapilla kiinni takapenkin alla. Lisäksi penkin oikeanpuolimmaisen 12mm kiinnityspultin voi ottaa irti niin homma helpottuu huomattavasti.

Itse anturipuolen saaminen paikoilleen vaati varovaista ja vähemmän varovaista naputtelua vasaralla ja tuurnalla, mutta meni se lopulta. Pelkillä sormilla painamalla ei suostunut menemään loppuun asti, eikä ollut apua erilaisista nesteistäkään välissä. Mitä olisi kannattanut tietysti tehdä, niin vähän hioa kyseistä reikää suuremmaksi ja puhtaaksi ruosteesta silloin kun koko asetelma oli irti… Mutta eihän sitä nyt sitten.

Anturin liitin löytyy takapenkin alta

Anturin liitin löytyy takapenkin alta

Ensin etsin kyseisen liittimen sijainnin ja irrottelin vanhan anturin sekä sen kaikki pultit. Luonnollisesti törmäsin siinä yhteen 12mm pulttiin, joka oli täysin ruostunut kiinni, eikä liikahtanut millään tavalla yhtään mihinkään. Olisi varmaan lähinnä katkennut. Kyseessä oli läpivientiä lähin kiinnitys runkoon. Melko pikaisesti onneksi selvisi, että kyseisessä kohdassa toisaalta on vain pieni pala peltiä kierretty anturin johdon ympärille jotta se pysyy paikoillaan. Eli hyvin helposti ruuvimeisselillä ensin vähän kyseisen pellin rullausta vaan auki, vanha johto irti, uusi samanlainen pelti uudesta johdosta irti ja vähän ajan päästä vanhaan peltiin uusi johto tilalle, pihdeillä vähän puristusta ja tuli täysin toimiva. Sitten liitin läpiviennistä takapenkin alle ja… Toteamaan, että liittimet ovat keskenään täysin erilaiset. Se oli mukava havaita jo tässä vaiheessa, kun kaikki oli muuten valmista.

Eivät ole ihan samanlaisia...

Eivät ole ihan samanlaisia…

Mielestänihän tilasin ihan oikean mallin, vaan jälkeenpäin voi vain ihmetellä mitä sitä on tullut oikein ajateltua. Ihan eri varaosanumerokin. Onhan Forester pohjaltaan kyllä korotettu Impreza, johon kyseinen osa on tarkoitettu ja muuten se onkin kyllä täysin sama, vaan liitin on eri. Myöskin hinta Briteistä oli aika edullinen toisaalta, kotiin kannettuna 86e vaikka nyt väärä liitinpuoli onkin varusteena. Tämä näyttäisi olevan oikeanlainen, vaikkakin huomattavasti paljon kalliimpi ja mieluiten noita löytäisi tullien takia vähän lähempää. Verrattuna oikeanlaisella päällä varustettuun, jos sen olisi USA:sta tilannut, tuli nyt sitten tavallaan vajaan neljänkympin säästö, kyllä sillä hintaa muutamat omat pienet liitokset ja viritelmät tekeekin ihan mielellään.

Oikea malli 27540FC000

Oikea malli 27540FC000

Mitä tuli tilattua, miksi?

Mitä tuli tilattua, miksi?

Sinänsä helppo ja täysin tarpeeton korjausoperaatio tälle itse aiheutetulle tilanteelle oli ottaa pari 3M:n rosvoliitintä, katkaista vanhan kaapelin pää liittimen takia ja kiinnittää se uuden anturin johtoihin. Suojapäällyskumia vain joutui sivuleikkureilla jonkin verran nyhtämään varovasti pois edestä.

Korjausliitin ja rosvot

Korjausliitin ja rosvot

Toimiva adapteri

  [melkein] toimiva adapteri

Ja kas, sehän (lähes) toimii kun valokin sammui. Oli ihan näillä lämpimillä säillä vielä etsittävä jostain testausjäätä, mutta sitäkin vielä onneksi vähäsen löytyi varjoisalta hiekkaparkkipaikalta. Hyvin raksuttelivat taas. Vaan hieman myöhemmin hieman käynnistyksen jälkeen valo taas syttyi! Ja paloi jonkin aikaa, kunnes taas sammui. Näin se teki satunnaisesti aina välillä, joten päättelin ehkä liitinten olevan heikosti kiinni. Puristelin niitä vähän enemmän, jolla ei tuntunut olevan vaikutusta koska valo jälleen satunnaisesti paloi.

Seuraava ratkaisu oli luopua uuden adapterin liittimestä ja rosvoliittimistä, katkaista molemmat johdot sekä juottaa ne yhteen. Eipä syttynyt enää sen jälkeen.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

LOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse