Kategoriat

Pakoputken vaihtoaika

Syksyn saapuessa oli pakko vähitellen kiinnittää huomiota katsastuksen lähestymiseen ja mitä sen eteen joutuisi tekemään.

Pakoputkesta lähti vähitellen irtoilemaan tämmöisiä kevyitä 40 x 30 cm palasia:

Paloja irtoilee takapöntöstä

Paloja irtoilee takapöntöstä

Ainakin se nyt oli näin ollen aika jo vaihtaa uuteen. Vuotikin jo aika monesta kohtaa. Tarvetta olisi siis takavaimentimelle 44305FC020 ja siitä seuraavalle putkelle taaksepäin 44200FE020. Kysäisin putken osien hintaa ensin Sumujen Saarilta, jossa turbottomaan vastaavaan Foresteriin osat olisivat olleet 140 puntaa kuljetettuna. Okei, ei lainkaan paha. Sivuilta löytyi ilman mainintaa turbosta kyseisiä osia, joita sitten kyselinkin. Sittemmin britit soittivat ja halusivat vielä varmistaa, että ovathan oikeat osat autoon kyseessä. VIN-koodia kyselivät, jonka niille kerroin sähköpostitse. Vastauksena ”ei ei ei, osat eivät käy, koska turbo ja erilaiset osat.” Ja annettiin tarjous että tämän turbollisen Foresterin osat olisivat 690 puntaa kuljetettuna. Vähän eri hinta kuin aiemmin ja olisi pitänyt maksaa antamalla luottokortin tiedot puhelimessa kun eihän siellä informaatioteknologian ihmemaassa pysty maksamaan netissä kuten muualla maailmassa, jätimme asian siihen.

Kaikkein kallein osa vaikutti olevan tuo seuraava putki, jossa ilmeisesti on toinen katalysaattoreista mukana. Ainakin jokin lisäpalikka siinä on päädyssä kiinni. Erittäin järjellistä laittaa se niin helposti vaihdettavaksi, jos pelkkä putki haurastuu… Erittäin mukavaa sekin, ettei turbottomassa ja turbollisessa versiossa ole voinut käyttää keskenään samoja osia. Turbottomaan olisi NIIN edullista ja helppoa saada kyseinen putki!

Jälkeenpäin kuului kyllä erinäisiä huhuja, että Subaru menisi kyllä päästöistä läpi katsastuksesta ilman tuota jälkimmäistä katalysaattoriakin ja ns. suoralla putkella. Melkein kokeilemisen arvoista.

Väliputki jossa edempänä katalysaattoripalikka

Väliputki jossa edempänä katalysaattoripalikka

Sitten kyselin näitä kyseistä kahta putkenpätkää varaosatiskiltä ja ajattelin, että onhan ne ehkä vähän vähemmän kuitenkin täällä hinnallisesti? No eivät ole, tarjous oli tuhat euroa kaikkineen ilman vaihtotyötä… Ihan siihen en ollut varautunut ja jätimme taas asian siihen. Siispä uudelleen miettimään vaihtoehtoja, eli eBayta. Sitä jonkin verran koluttuani löytyi Saksasta italialaisen Imasafin takapönttö, joka kävisi suoraan turbolliseen Foresteriin. Sehän vaikutti hyvältä hinnallisesti, ollen 210 euroa kuljetuksineen. Kotimaasta olisi ilman kuljetusta tullut satasen kalliimmaksi. Siispä putki tilaukseen, mukana tuli 3 kappaletta ripustuskumeja ja tiivistekin. Motonetistä kyseiset kumit olivat hinnaltaan 1.90e/kpl, alkuperäisosat hinnaltaan 19.0e/kpl.

Laitos lähti tänne DHL:n kyydillä, jonka tänne suunnille saapumisen jälkeen sitä Itella yritti päiväsaikaan luonnollisesti toimittaa kotiovelle soittamatta etukäteen toimitusaikaa. Ei tietenkään onnistunut, kuten odotettavissa olikin toiminnan ollessa aina tätä, joten veivät sen lähipostiin. Sieltä kävin sitten lähetystä kyselemässä, postin täti lähti sitä hakemaan, palasi takaisin toteamaan että tules tänne ja sain tehtäväksi ihan itse kantaa kyseisen kohtuullisen ison ja 12kg painavan putkenkappaleen rullakosta pois konttorilta. Pääthän siitä vain oli muovilla suojattu ja läntätty pari tarraa päälle, muuten paketoimaton malli. Hyvin kuitenkin oli kulkenut kolhuitta.

Imasaf Made in Italy

Imasaf Made in Italy

Hain ostosreissulla jonkinlaista RST-pinnoitussprayta, jolla osat voisi näin uutena valmiiksi maalata, eikä maali pahemmin kärsisi kuumuudesta. Siispä tarrat irti ja maalia päälle. Maali toimii hyvin, ei tosiaan ole lämmöstä kärsinyt.

Uusi pönttö maalattuna

Uusi pönttö maalattuna

Uusi pönttö maalattuna

Uusi pönttö maalattuna

Suojausta

Suojausta

Suojailin sauman kohtaa jo vähän valmiiksi CRC:n pakoputkitahnalla maalauksen lisäksi. Ilmeisesti aiemmin ostamani kyseinen tahna on ollut jotain pitkään hyllyssä viettänyttä ja kovettunutta mallia jota piti ruuvimeisselillä veistellä, koska nyt hankittu uusi tahna oli aivan erilaista koostumukseltaan. Ei tarvinnut pehmentää lainkaan ja se oli enemmän nimenomaan tahnamaista, levisi tällä kertaa erittäin helposti.

Viimeksi putkenkappaleiden liitospultteihin oli koskettu Japanissa Fuji Heavy Industriesin tehtaalla, joten suuria odotuksia niiden suhteen ei ollut. Ympärillä ei myöskään suuremmin ollut tilaa. Tähän ei tietenkään ihmeemmillä työkaluilla oltu varauduttu, hylsyt mursivat ruosteisten pulttien kulmat ja pyörivät aika samantien tyhjää niiden ympärillä. Siispä rautasahan terä irti sahasta, terä käteen ja reilut pari tuntia sen kanssa nitkutellen pulttien sahausta poikki. Oli muuten hommaa ja kesti pisimpään koko tässä operaatiossa tämä kyseinen työvaihe. Olisi voinut varautua vähän etukäteen, kun olisi tajunnut. Lähtiväthän ne kuitenkin lopulta, jonka jälkeen osat irtosivat mukavasti toisistaan.

Vanha liitos irti

Vanha liitos irti

Vanhoja osia

Vanhoja osia

Uusi vs. vanha

Uusi vs. vanha

Uusi vs. vanha

Uusi vs. vanha

Tiivistetty liitos

Tiivistetty liitos

CRC:n pakoputken asennustahnaa pakoputken mukana tulleen tiivisteen molemmille puolille väliin ja päälle, sitten vain uusi putki paikoilleen. Olisi jo valmiiksi voinut varautua tähän asentamalla 10mm pultit, mutta ei sattunut niitä(kään) olemaan yhtään tietenkään käsillä, joten laitoin väliaikaisesti 8mm pulteilla tuon kiinni. Vaihdoin sitten myöhemmin ne 10mm pultteihin.

Ripustuskumi

Ripustuskumi

Ripustuskumeja tuli mukana 3kpl, lisäksi ostin niitä tämän unohtaneena Motonetistä hintaan 1,90e/kpl. Olivat sen verran edullisia, nimittäin 90% halvempia kuin varaosatiskiltä.

Uusi pönttö paikoillaan

Uusi pönttö paikoillaan

Reikä numero 1

Reikä numero 1

Reiät numero 2 ja 3

Reiät numero 2 ja 3

Seuraavassa putkenpätkässä on muutama reikä edelleen olemassa, mutta niiden paikkaaminen putkea vaihtamalla maksaisi siis 650e, joka tekee noin 216e/reikä, joka on melko kallista. Siispä ruostetta hiekkapaperilla irti, RST-maalia pintaan, paikkaustahnaa päälle ja sen päälle vielä paikkauspanta. Toimikoon toistaiseksi näin, kunnes miettii mitä asian suhteen tekisi.

Asennus valmiina

Asennus valmiina

Nyt röpöttää taas mukavasti, paljon mukavammin ja hiljaisemmin kuin aiemmin. Sen verran reikäinen tuo vanha jo olikin. Harmillisesti pakoputken pää on nyt tästä eteenpäin mallia kiinteä, eikä siihen saa mallista johtuen mitään isompaa kromipäätä tilalle ilman rälläkkää… Myöhemmin tilasin valmiiksi myös tuon seuraavan putken tiivisteen ja sen jousitetut kiinnityspultit, joka systeemi odottaa vielä vaihtamista. Kyllä kannatti.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

LOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse