Kategoriat

Katsastus kaudelle 2011

Kausi 2011 lähenee lähentymistään, joten oli jälleen aika suorittaa pieniä valmisteluja sitä ajatellen.

Aivan ensimmäiseksi olin tilannut ajan Riihimäen ammattilaisten Subaru-huoltoon, muutaman viikon päähän. 125000km lukema lähestyi sen verran nopeasti mittarissa, joten oli sopivaa ajoittaa huolto juuri ennen katsastusta. Sain huoltoajan, joka alkaisi kello 12 –  päivänä, jolloin oli mielestäni aivan normaali talvinen ajokeli kun lunta sataa ja pöllyää. Jotkut (vajaavetoisilla ajavat) käyttäisivät tästä määritelmää ”huono ajokeli.” Minusta siinä ei ollut mitään huonoa, vaan ajokeli oli erittäin mukava!

Pääsin perille, auto huoltoon, sama manuaalivaihteinen vapari-Impreza alle kuin viimeksikin ja Riihimäen keskustaan. Samalla olikin aamulla lähistöllä kulkevalla moottoritiellä ajautunut joku ulkomainen täysperävaunullinen yhdistelmä ojaan, joten voisin kätevästi samalla käydä kuvaamassa sitäkin, vaikka vähän myöhässä olinkin. Vuokra-Subaru kulkeutui sinne, sää ei ollut erityisen paljoa ihmeellisempi sielläkään. Poliisien lisäksi oli sotilaspoliiseja ohjailemassa liikennettä.

Auto tuli sitten jälleen ilman tekstiviestikuittausta huollosta, kun ajelin ohi katsomaan olisiko se jo valmiina ja olihan se pihassa. Ei mitään vikoja tai muuta näkynyt, sain mukaani katsastusta varten pakokaasu- ja OBD-mittauspaperin. Vuokra-auton ja ajeluni kuittasin täyttämällä sen puolillaan olleen tankin täyteen.

Päästömittaus ja OBD hyväksyttyjä

Seuraavana päivänä ryhdyin tilailemaan aikaa sille katsastusasemalle, jossa Foresteria olen aina käyttänyt eli K1:llä. Niillä oli joku kampanja, että netistä varaamalla tietyn ajan päivästä ja etukäteen maksamalla saa 10e alennusta normaalihinnasta. Eli reissu tekisi tällä kertaa 39e plus 20e siitä pakokaasumittauspaperista autohuollossa. Yhteensä siis 59e. Ollaan nyt vähän jo inhimillisellä suunnalla taas, mutta odottelenpa vain sitä päivää kun näiden katsastusfirmojen rahankeräyskartelli kaatuu ja autohuollot saavat vihdoin luvan katsastaa autoja. Luottamukseni autohuoltoja ja niiden ammattitaitoa kohtaan on ihan vähäsen korkeammalla vaikka katsastuksesta ja siitä tulevista tarpeettomista lisähuolloista voi tietysti joillakin firmoilla tulla omat ahneusongelmansa.

Siispä perjantaina katsastukseen hakemaan automaatista kaakaoespresso ja odottamaan, kunnes joku katsastaja vaivautuisi palvelemaan. Siellä oli paikalla sama kaveri jonka viimeksikin sain ylipuhuttua kokeilemaan jarrut jarruttamalla, koska rullille ajaminen on aivan erityisen vaarallista ja auto pomppasi niiltä aikaisemmin pois.

Jätin myöskin taktisesti pois kokonaan rekisteriotteen sivun 2/2, jossa oli mainittu tuulilasin tummennuskalvon olevan poistettava 23.12.2009 mennessä. Auton saksalainen omistaja oli nimittäin teippauttanut tuulilasin yläreunaan ihan pätevänkokoisen kaistaleen kalvoa. Muutama kuukausi sitten kylläkin vähän veistelin sitä ettei se näyttäisi ihan niin selkeältä poliisinkin silmiin ulkoapäin.

Nyt tuli kuitenkin joku toinen katsastusmies kuin aikaisemmin, ikävää. Aloitin tietenkin tapaamisemme niin, että selostin tässä autossa olevan sähköinen, jatkuvatoiminen nelivetojärjestelmä jota ei saa kytkettyä pois päältä ja tästä syystä rullille ei missään nimessä voi ajaa ja jarrutustesti tulee suorittaa jarruttamalla. Siellä ilmeisesti oli kuitenkin muuta tietoa, koskapa sanottiin tähän asti ihan kaikkien Subarujen kyllä toimineen rullillakin. Ei ala nyt kovin hyvin. Hetkisen asiasta väittelyn ja mahdollisen siihen paikkaan katsastuksen keskeyttämisen mietinnän jälkeen oli todettu ja vakuuteltu että se kyllä toimii ja kokeillaan, kun siinä sitten se neliveto-ohjelma on. No. Jarruthan testautuivat aivan moitteetta, ei mitään ongelmaa. Syytä ei keksitty, epäilimme kyllä että kenties se aikaisempi (tunari) katsastaja samasta firmasta oli testannut jarruja vaihteiston D päällä, eikä N:llä. En tiedä kun en silloin tajunnut olla vieressä katsomassa mitä autolleni oikein tehdään. Antaa taas ihan loistavan kuvan koko rahankeräystoiminnasta kaiken kaikkiaan. Eikä jarruissakaan ollut mitään vikaa, varsin tasaiset voimat etu- ja taka-akseleilla sekä käsijarrussa.

Mittaukset suoritettu ja hyväksytty

Lisävaloja ei edes vilkaistu, vaikka sitä odottelinkin. Sen sijaan vilkut kyllä testattiin useampaankin kertaan.

Sitten etenimmekin jälleen perinteisesti.
”Mitäs…” katsastusmies hämmästeli. ”Eihän tässä tämmöistä tummennuskalvoa saa tuulilasissa olla!”
”Ai?! Eikö muka?” hämmästelin yllättyneenä itsekin. ”Olen luullut, että eikös se saa olla tuohon merkkiin asti vai?”
Erimielisyytemme vallitsevasta tilanteesta ja olosuhteista jatkui.
”Eijei, ei tuulilasissa saa mitään kalvoja olla.”
”Aijaa. Noh, pitää varmaan ottaa se pois siitä sitten…”

Ihan samanlaisen keskustelun kävin samasta aiheesta myös vuosi sitten. Erona se, että sanoin sen rekisteröintikatsastuksessa hyväksytyn, kuten olikin.

Korjattavaa edessä sijaitsevassa tuulilasissa jälleen

Tuulilasin tummennuskalvo pitäisi poistella 26.12.2010 mennessä. Taas. Nythän se on ikävästi rekisteriotteen ensimmäiselä sivulla näkyvissä, joten rikesakkoa taas odotellessa taidetaan edetä. Odotuksissa on tietenkin se, että se pitää repiä pakkasessa pois jotta liimapinta jää lasiin ja sittenhän siitä näkeekin todella hyvin läpi, liikenneturvallisuutta lisätään ja silleen.

Se kalvo on nimittäin todella hyvä siinä kohtaa, kun aurinko paistaa matalalta suoraan silmiin. Ei tarvitse kuin vähän nostaa päätä ylemmäs, niin näkee eteensä paljon helpommin. Mitään ongelmiahan siitä ei ole, muuta kuin tämmöistä järjetöntä valivalia aina näiltä asioista ymmärtämättömiltä. Ja sitten saa taas seuraavan päivän lehdestä lueskella miten taas tänäänkin on joku ajellut huumepäissään ilman korttia, katsastamattomalla, rekisteröimättömällä, lähes jarruttomalla autolla jossa on varastetut kilvet, viidettätoista kertaa vuoden sisällä ja tulee vain vakavasti mietittyä miksi tätä touhua siis itse oikein jaksaakaan ylläpitää.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

LOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse