Kategoriat

Varautumista talveen 2010-2011

Aamulla sateli ennakkoilmoitusten mukaisesti lunta, joka ei yksinkertaisesti kaikesta huutelusta johtuen tänä vuonna vain voinut yllättää ketään, joten harkinnan varassa olisi josko oikeastaan vaihtelisikin näin ollen talvirenkaat jo tässä vaiheessa alle. Kelit ovat sopivan viileitä ja kosteahkoja, joten nehän ovat omassa elementissään. Jotkut tietämättömät kutsuvat näitä joksikin välikelin renkaiksi ja kuvittelevat, ettei tämmöisillä ”Saksan kitkoilla” tee Suomen olosuhteissa muka mitään.

Näin ollen, auto halliin, tunkilla ylös ja vaihtelemaan jo tässä vaiheessa vuotta. Soittelin tänään myöskin firman autolle yksinkertaista renkaanvaihtoaikaa ja sitä oli huoltoliikkeellä tarjota jopa ensi viikolle.

Harmillisesti täytyy todeta, että nyt on nimittäin aika paljon eroa rengasprofiileissa kesärenkaiden eduksi. Autohan madaltuu talveksi, eli aivan väärä suuntaus! Ei! Ehkäpä tästä saisi jälleen vähän motivaatiota hieman unohtuneeseen korotusprojektiin.

Rengasprofiilit peräkkäin

Jotta operaatio ei olisi pelkästään tylsähkö renkaiden vaihto, päätin samalla vaihtaa taakse jarrulevyt talveksi maalattuihin malleihin. Olihan kello koko vaihtotyötä aloittaessa vasta 21. Jos nyt kokeilisi miten tuo kuumaa kestävä alumiiniväri pysyisi kiinni suolakylvyssä ja ehkä ilahduttaisi katsastushenkilöstöäkin reilun kuukauden päästä.

Maalatut jarrulevyt paikallaan

Eihän siinä vajaata paria tuntia pidempään mennyt taaskaan, suurin osa ajastahan meni tietenkin hallin aivan toisessa päässä esteiden takana sijaitsevien työkalujen etsimiseen, yksi kerrallaan…

PS. olen tässä viime aikoina katsellut Syfy -kanavan Eurekaa ja sen kolmos- sekä neloskausihan ovat jotain Subarun mainoksia aika pitkälti. Varsin hauskaa!

1 comment to Varautumista talveen 2010-2011

  • Harri Ikäheimonen

    Moi

    Minulla on Forester, rek. lokak.2002, mutta ilm. vuosimallia 2003. Ostin puskurissa sijaitseviin reikiin alkuperäiset ovaalit sumuvalot.
    Ne olivat erittäin helpot asentaa, valoille oli liittimet ja piuhat valmiina ja samoin kojelaudassa oli kytkimen johdotus valmiina. Mutta sitten huomattiin että rele puuttui, sen sain hankittua. Yrittäessäni asentaa relettä, huomasin ettei relepaikan rungossa ei ole liittimiä lainkaan. Ihmettelen vaan asiaa, kun kaikki piuhat on valoja varten valmiina, niin releen johdotus puuttuu. Vai onko siellä kojelaudan sisällä johtonippu jossakin valmiina sumuvalorelettä varten? Toivon että voisit auttaa tämän ongelman selvittämisessä.

    Terveisin

    Harri Ikäheimonen

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

LOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse