Kategoriat

Takalasitarroja

Harvoin mitään takalasitarraa tulisi mieleen laitella, mutta tänä vuonna Subaru on sen verran osuvan sloganin itselleen lanseerannut, että.

EI huonoja kelejä VAIN vääriä välineitä

Kyllä näitä piti odottaakin kuin kuuta nousevaa, mutta viimein saapuivat. Ja hetihän se oli pakko vielä illalla käydä takalasin yläreunaan liimaamassa. Hyvin suunniteltu on siis puoliksi tehty, nimittäin seuraavana päivänä kun kävin ihmettelemässä miksi kuvassa oikeastaan näkyy noin mustaa palkkia tuossa noin, selvisi mihin olin sen tarran läntännyt. Erittäinkin keskelle lisäjarruvaloa. No sepäs vasta todellakin hienoa.

Kyllähän siitä valosta suurin osa kuitenkin näkyy vaikka tarra onkin samassa kohdassa, mutta ei kai tuommoista siinä saisi silti olla. Täytyy korjata se kyllä, onneksi niitä tarroja on kaksi. Huomaamisen jälkeen piti lähteä kuitenkin Tampereelle ja toivoa samalla, ettei poliisiautoja juurikaan kovin paljoa ilmestyisi taakse siinä kohtaa kun jarrutella pitää.

Kuinkas sattuikaan, keskustassa käännyin risteyksestä oikealle ja edestätulevien kaistalta kääntyi samaan suuntaan eli taakseni tottakai poliisiauto… No niin. Rekisteriotteessahan on edelleen merkinnät katsastuksen 23.12.2009 määräpäivään mennessä korjattavista puutteista, joita onko tietenkään korjattu kun ei ole napannut. Ajattelin jos voisi harhauttaa ja kääntyä parin korttelin päästä vihreissä valoissa vasemmalle ja sieltä parkkipaikalle kuten tarkoitus kyllä muutenkin oli, hidastamalla sillä kaistalla moottorijarrutuksella ja toivoa että ajavat nopeasti ohi.

Kuinkas sattuikaan, valot vaihtuivat juuri siinä kohtaa punaisiksi ja jalkaa jarrulle, tottakai poliisiauto oli myöskin kääntymässä samaan suuntaan siinäkin. Jarruvalo syttyi loistamaan tarran keskellä. Siinä sitä sitten oltiin valoissa peräkkäin, minuutit ja sekunnit ovat harvoin tuntuneet yhtä pitkiltä, kuin siinä tilanteessa. Vihdoin ja viimein valot vaihtuivat vihreiksi, pääsin eteenpäin, käännyin parkkipaikalle ja poliisiauto jatkoi matkaansa eteenpäin. Voi taas hengittää.

Tarrat tulivat kylläkin ihan hyväksi vinkiksi takanatulijoille, jotka aina jäävät sinne valoihin sutimaan. Yllättävän hauska ääni aina viereisellä kaistalla se nastojen koko ajan kiihtyvä raapiminen jäätä vasten, kun ei se auto vaan liiku ja lisäämällä kaasuahan se liikahtaa varmasti entistä paremmin Smile Varsinkin siinä kohtaa kun Subaru on jo puoli autonmittaa edellä valoista lähteneenä, sehän ei vaan käy.

Lisäksi tuli pari päivää sitten havaittua joku uudehko auto, jossa ajattelin ensin olevan jännittävän sähkövian kun jarrua painettaessa kaikki takavalot jarruvaloja myöten ryhtyivät vilkkumaan. Hämmentävää. Sittemmin totesin kuitenkin, että taisi olla sen auton jonkinlainen varoitus muille miten nyt ABS raksuttelee kun omatkin jarrut käyttäytyivät samassa kohtaa samoin. Mitenköhän tuommoinen tekninen juttu on Suomessa oikein hyväksytty, tuommoisethan pitäisi ehdottomasti heti kieltää, jonkun autoalan turhan virkamiehen mielestä vilkkuvat valot varmasti ovat häiritseviä ja vaarantavat liikennettä. Kuten lisäjarruvalo, nekin on pitänyt aikoinaan ehdottomasti kieltää. Ja ojavalot. Ja vaikka mitä muuta joidenkin valmistajien vanhoja keksintöjä, jotka nyt tosiaan ovat uusia teknisiä innovaatioita kun Mercedes-Benz keksii ne uudestaan…

Joten, tehdäänpä seuraavana päivänä tarran asennus uusiksi, onneksi näitä oli enemmän kuin yksi.

EI huonoja kelejä VAIN vääriä välineitä

Nyt sijainti on takalasin alareunassa, paikassa josta pyyhkijäkään ei mene yli. Pitäisi kestää siinä hyvin ainakin toistaiseksi ja takalasiahan ei tästä eteenpäin noilta mainkaan raaputella puhtaaksi Smile

Lisäksi tarra näkyy peruutuspeilistä lasin alareunassa oikeinpäin, ikään kuin jatkuvana muistutuksena.

Leave a Reply

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  

  

  

LOLSillyBeautyLashesCuteShyBlushKissedIn LoveDroolGiggleSnickerHeh!SmirkWiltWeepIDKStruggleSide FrownDazedHypnotizedSweatEek!Roll EyesSarcasmDisdainSmugMoney MouthFoot in MouthShut MouthQuietShameBeat UpMeanEvil GrinGrit TeethShoutPissed OffReally PissedMad RazzDrunken RazzSickYawnSleepyDanceClapJumpHandshakeHigh FiveHug LeftHug RightKiss BlowKissingByeGo AwayCall MeOn the PhoneSecretMeetingWavingStopTime OutTalk to the HandLoserLyingDOH!Fingers CrossedWaitingSuspenseTremblePrayWorshipStarvingEatVictoryCurse